sunnuntai 8. kesäkuuta 2014

Hauska viikonloppu

Jos perjantai olikin pitkästyttävä, niin viikonloppu oli taas hauska!


Menimme lauantaina aamupäivällä koirauimarannalle. Tällaistakin ihanuutta ylläpitää Helsingin kaupunki - veronmaksaja-Emäntä taas kiittää! 

Koirien uimaranta on ihan oma rantansa, joka on joka puolelta turvalliseksi aidattu. Ranta on hiekkaranta, joten se on mukavan tuntuinen.

Siellä oli hauskaa juosta hiekassa niin, että hiekka vaan pöllysi. Isäntä heitteli palloa veteen ja uskalsinkin mennä veteen vatsaa myöten. Uimaan en vielä arvannut mennä - sen aika tulee sitten kun aika on siihen kypsä - olenhan vasta vajaan kolmen kuukauden ikäinen pentu.


Mutta arvaatte varmaan, että kun pääsimme kotiin, jouduin pesupaljuun!

Sunnuntaina aamupäivällä oli synkkiä pilviä taivaalla ja vettä tihuutteli aika ajoin. Mutta koska olen koira ja minun pitää päästä pissalle, ei siinä säätä katsota! Lähdimme kolmistaan Emännän ja Isännän kanssa ulos ja Isäntä keksi, että lähdetään taas koirametsään. Näin teimme. Kumpparit vaan jalkaan Emännälle ja Isännälle ja suunta kohti koirametsää.

Siellä teimme taas kuulemma "harjoituksia" - luoksetuloa, istumista ja maahan menemistä. Osaan jo istua hienosti ja maahan käskynkin jo osaan - jos vaan maltan. Kuulemma tuota itsehillintää pitäisi opetella. Mitä on itsehillintä? Emäntä sanoo, että harjoittaa itsehillintää kaupan jäätelöaltaan vieressä.

Teimme mukavan lenkin koirametsässä, istuskelimme kaatuneen puunrungon päällä ja nautimme kesästä (ja hyttysistä). Lepäilin Emännän sylissä  kaikessa rauhassa ja keräsin voimia paluumatkaa varten. Ja Emäntä näytti niin onnelliselle!

Paluu olikin sitten suoraan pesupaljuun.

Sunnuntaina iltapäivällä menimme autolla Leenan ja Jukan luokse. Meidän piti mennä "piipahtamaan" mutta "piipahdus" kestikin neljä tuntia. No - Emäntä ja Isäntä pölöttivät Leenan ja Jukan kanssa niin, että pidin parhaimpana ottaa nokkaunet ruokapöydän alla. Mutta sitten pääsimme palloleikkeihin. Jukka on hyvä pallonheittäjä! Kiitos Jukka!

Leenalla ja Jukalla on ihana iso nurmikko, jossa oli superhauskaa juosta!
Ja kaksi palloa!


Myös Emäntä ja Isäntä kiittävät Leenaa ja Jukkaa hyvästä ruuasta, raparperipiirakasta ja mainiosta seurasta!

Nyt alkaa taas uusi viikko. Se tietää yhden Kauppapäivän, kaksi Isännän projektin valvontapäivää kotona ja kaksi Emännän vapaapäivää. Mitä tällä viikolla tapahtuu - jännittävää on odottaa!

Hyvää viikkoa kaikille!
Wuh



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti