keskiviikko 12. elokuuta 2015

vieraita ja etanoita

Emännällä oli taas vapaapäivä.
Meille tuli vieraita - rouva Kirjanpitäjä koiransa Maxin kanssa.



Max oli minua vähän vanhempi mutta pienempi kokoinen.
Kovasti minua ensi alkuun ihmetytti, että mitä tällainen häiskä meillä tekee.
Tulee kuin kotiinsa, 


penkoo minun lelulaatikkoni ja kantaa sieltä kaikki lelut lattialle


ja näyttää vielä niin tyytyväiselle, kun on saanut tassuilleen mun lempparipöllön.


Minä en ala mitään, en leiki sun kaa!!! Murr.




Ja sitten kun yritän villitä Maxia leikkiin,
niin tulos on tämä !
Komeet hampaat eikös olekin!


Vaikka olihan Max ihan ystävällinen tyyppi. 
Kyllä me sitten sovussa juoksimme ympäri huushollia ja leikimmekin yhdessä.


Oikeastaan oli oikein kiva, kun oli koiravieras meillä. Toihan se vaihtelua tähän minun todella yksitoikkoiseen ja tylsään elämääni - hahaa.

Kun vieraat lähtivät, lähdimme mekin Emännän kanssa.
Emäntä vei minut taas uimaan.

Olimme kahdestaan rannalla eikä meillä ollut kiire. 
Minä niin rakastan tätä lelulla leikkimistä rantahiekassa!


video


video

J

Ja päivän filosofinen kysymys kuuluu:
miten etanat synnyttävät ja montako poikasta kuuluu yhden etanaparin perheeseen???

Jaa, että mistä tällainen luontokysymys nyt kumpuaa?
No se kumpuaa siitä, että aamupissareissulla huomasimme nokkospehkon, jossa oli kymmeniä pienen pieniä etanoita. Pienimmät olivat sentin mittaisia ja niillä oli jo pienen pienen pieni kotilo selässä. Siinä vieressä oli maitohorsmaa, jossa yhdessä maitohorsman varressa oli kaksi isoa etanaa - siis etanaisä ja etanaäiti. 
Aikamme asiaa pähkäiltyämme päättelimme Emännän kanssa, että nämä kymmenet pienet poikaset ovat tämän yhden perheen etanalapsia. 

Emänetä meinasi, että lähettää asiasta kysymyksen Luontoiltaan, joka tulee juuri tällä hetkellä raadiosta. Mutta sitten päivän kiireet veivät voiton ja kysymys jäi lähettämättä.
Selvittelemme asiaa.




Eipä tässä muuta - taas sataa vettä kuin aisaa. Sehän ei ole mikään uusi asia tänä kesänä.

Siispä - istukaa kotona sateelta suojassa ja kutikaa.
Saa myös virkata!

Wuh.











maanantai 10. elokuuta 2015

Ja taas kesäretki

Sanokaa minun sanoneen, mutta on tämä vähän julmaa
kun nyt tuli näin hienot kesäsäät ja suurin osa ihmisistä on palannut lomalta töihin
ja koululaisillakin alkavat koulut. Ja paras kesä on nyt!

Niinpä meillä oli tänään - vaikka oli maanantai - yhteinen kesäretki.
Tosin täytyy mainita, että Emäntä ja Isäntä tekivät vähän töitä ensin.
Varastolle oli tullut villalankaa, joten he kävivät purkamassa kuorman.

Mutta kun työt oli tehty, alkoi meidän retki.

Retkemme suuntautui ihan lähimaastoon.
Kävimme Kahvila Kampelassa ensin syömässä.
Emäntä ja Isäntä söivät kalakeittoa ja jälkiruuaksi jäätelöt.
Minä sain vain sen nakin. 

Sitten läksimme kallioille.


Oli niin ihanaa!

Minulla oli vaan vähän henkilökohtaisia vaikeuksia.
Näin, että Emäntä pakkasi mukaan uimalelun. Olin siitä ihan varma.
Mutta uimisesta ei kukaan puhunut mitään ja sen vuoksi olin niin kovin levoton tuolla rannassa.
Miksi ihmeessä otetaan uimalelu mukaan jos ei pääse uimaan??????

No, tajusin sitten myöhemmin, että Emäntä ja Isäntä odottivat, että ihmiset ovat pois siitä pienestä lahden pohjukasta, jossa on hyvä hiekkapohja.

Ja kyä voitte arvata!

Tässä olen valmiina lähtöön.
Kohta vesilelu lennähtää....

Takajalkani on jännittynyt kuin jousipyssyn jousi, 
valmiina ponnahtamaan sekunnin murto-osassa ensimmäiseen vahvaan potkuun.

Katseeni tarkkuus on haukan katse.

Häntäni kertoo täydellisestä keskittymisestäni tähän vaativaan tehtään.


Ja sitten - vesilelun lätsähdys veteen on kuin starttipistoolin pamaus
100 metrin aidoissa
Kyä lähtee...












Ja lopulta - tsadaa dapappappaaa!
hän saavuttaa maalin kaikkensa antaneena,
jalat maitohapoilla
syke äärirajoilla
katse sumeana
kurkku kuivana
vesipärskeiden ympäröimänä


ja ah, niin onnellisena!

MINÄ SAIN SEN
MINÄ SELVIYDYIN VOITTAJANA



Voi mitä hienoja kuvioita vedessä voikaan piirtää.

Teimme tätä Isännän kanssa ainakin kakskyt kertaa.
Isäntä heittää vesilelun ja minä haen sen.

Tässä vielä pieni vaideon pätkä:

video

Lopulta Isäntäkin tuli uimaan - se kastoi talviturkkinsa.

Voi että oli niin kivaa uida Isännän kanssa yhdessä.


Mutta tälläkin retkellä menin henkilökohtaiseen lakkoon:
vesileikit loppuivat. Murrrr.
Aina kun on kivaa, niin jossain vaiheessa Emäntä tai Isäntä sanoo sanan "viimeinen kerta".
Se on niin lohdutonta, kun tiedän, että "viimeisen kerran" jälkeen vesilelua tai muutakaan lelua ei enää heitetä. Ihan alkaa itkettää.


Rannasta jatkoimme matkaa kävellen koirapuistoon.



Pääskyset pirskuttivat ja tirskuttivat ja lensivät hienoa taitolentoaan.
Ne taitavat harjoitella lentoa lähteäkseen taas kohta kauas pois,

Sinne Satumaahan, aavan meren tuolle puolenko ne lähtevät?
Hmmm - tarvitaanko sellaiseen lentolippu?



Taivaalla liiteli myös hiirihaukka.
Sitä minä vaan ihmettelen, että miten se hiirihaukka voi nähdä niitä hiiriä niin ylhäältä kun koko maan pinta on tiheän heikon peitossa?
Taitaa olla aika viksu tuo hiirihaukka.


Ja voi mitä ihanaa!
Löysin taas tämän ihanan vanhan, haisevan ja luttanan jalkapallon koirapuiston pusikosta.
Että minä rakastan tätä luttanaa!


Siinähän se sitten kului vielä hyvä tovi kun tämän pallon kanssa pelattiin.

Kun lähdimme pois koirapuistosta kohti autoa, niin olin kyllä kuulkaa väsynyt. 
Yritin katsoa Emäntää sillä silmällä, että se ottaisi minut sylkyttiin ja kantaisi minut autoon.
Koska en JAKSANUT mitään enää. Ja oli nälkäkin. Ja jano. Ja väsy. Mrrrrrrr.

Kotiin päästyämme söin ison kupillisen ruokaa, join ison kupillisen vettä
ja sen jälkeen: sananmukaisesti kaaduin makkoomaan.


Syökää tekin ja menkää sen jälkeen makkoomaan!

Wuh!












tiistai 4. elokuuta 2015

Karva-asiaa

Kaikki teistä varmasti jo tietävät, että minun turkkiani pitää hoitaa. 
Mutta miten?
Tässä on kuvakimara siitä, miten se tapahtuu!
Tämä operatsuuni tehtiin heinäkuun alussa.

Tässä on välineistö.
Siinä tuliterä Oster Slim turparointikone sekä siihen tarvittavat erilaiset terät. Mukana on myös öljyä, jotta terät voidaan aina öljytä. Emäntä kehui kovasti Oster Slimiä mukavasti käteen sopivaksi leikkauskoneeksi. 

Pienenä yksityiskohtana mainittakoon, että mä alla oleva kuvakimara on kuvaus myös siitä, miten Emäntä ja Isäntä ensimmäistä kertaa IKINÄ leikkasivat koiran turkkia...



Kyllä mää näytän kamalalta tässä vaiheessa - eikö?



Ja sotku myös....



Tällaista turkkihipsua oli joka paikassa kylppärissä


Ja lopputulos oli tämä!
Emäntä ja Isäntä jättivät minulle tällaisen rock-tukan ja myös häntään jäi pitkät karvat.

Mutta muuten turkkini lyheni näin kesää vasten. 
Se on oikeastaan ihan jees, koska käyn paljon uimassa niin turkki kuivuu nopsaan.
Olihan lopputulos vähän epätasainen mutta hyvin me kaikki kolme selvisimme tästä ensimmäisestä turkinleikkausoperatsuunista. Emäntä kyllä valitti, että oli kova hiki.... Hän se nimittäin leikkasi suurimman osan turkkia. Isäntä syötteli naksuja ja rapsutteli minua.

Emäntä ja Isäntä kovasti kehuivat, miten hienosti jaksoin olla hoitopöydällä hiljaa ja rauhassa.
No totta kai jaksan! Koko urakkaan meni reilut kaksi tuntia.


Jotta nyttä joo - näyttää siis sille, että hoidamme tätä turkin leikkausta tästä lähtien täällä kotona. Onhan se minullekin kivempaa kun on tutut ihmiset sitä tekemässä.
Ja ihan loppupalkkioksi, kun homma oli ohi, sain SUPERherkkua

KEITETTYÄ MAKSAA!!!!!!!!

Mutta arvakkaa mitä tässä alla on!!!
Siinä on mun pentuturkki kehrättynä lankana.

Voih, nyyh, voi voi voi kun tuli niin pentuaikaa ja pentuturkkia ikävääääää.....




Tuo pieni nöttönen lankaa painaa n. 70 grammaa ja siinä on koko pentuturkkini. Se leikattiin elokuussa 2014 ja olin sillon vasta viiden kuukauden ikäinen.
Nyt kotona on Alepan kassissa vähän isompi satsi karvoja,
saas nähdä saadaanko niistä pipolankaa.
Tätä pentukarvanöttöstä Emäntä vaan silittelee ja paijaa, se ei taida raskia tehdä siitä mitään.

Tämän postauksen loppuhuipennuksena on vielä lähikuvat tassuista ja kirsusta.



Heipparallaa taas kaikille!
Vietetään elokuuta!

Muistakaa hoitaa kuonojanne - eikun siis kuontaloitanne!