maanantai 10. elokuuta 2015

Ja taas kesäretki

Sanokaa minun sanoneen, mutta on tämä vähän julmaa
kun nyt tuli näin hienot kesäsäät ja suurin osa ihmisistä on palannut lomalta töihin
ja koululaisillakin alkavat koulut. Ja paras kesä on nyt!

Niinpä meillä oli tänään - vaikka oli maanantai - yhteinen kesäretki.
Tosin täytyy mainita, että Emäntä ja Isäntä tekivät vähän töitä ensin.
Varastolle oli tullut villalankaa, joten he kävivät purkamassa kuorman.

Mutta kun työt oli tehty, alkoi meidän retki.

Retkemme suuntautui ihan lähimaastoon.
Kävimme Kahvila Kampelassa ensin syömässä.
Emäntä ja Isäntä söivät kalakeittoa ja jälkiruuaksi jäätelöt.
Minä sain vain sen nakin. 

Sitten läksimme kallioille.


Oli niin ihanaa!

Minulla oli vaan vähän henkilökohtaisia vaikeuksia.
Näin, että Emäntä pakkasi mukaan uimalelun. Olin siitä ihan varma.
Mutta uimisesta ei kukaan puhunut mitään ja sen vuoksi olin niin kovin levoton tuolla rannassa.
Miksi ihmeessä otetaan uimalelu mukaan jos ei pääse uimaan??????

No, tajusin sitten myöhemmin, että Emäntä ja Isäntä odottivat, että ihmiset ovat pois siitä pienestä lahden pohjukasta, jossa on hyvä hiekkapohja.

Ja kyä voitte arvata!

Tässä olen valmiina lähtöön.
Kohta vesilelu lennähtää....

Takajalkani on jännittynyt kuin jousipyssyn jousi, 
valmiina ponnahtamaan sekunnin murto-osassa ensimmäiseen vahvaan potkuun.

Katseeni tarkkuus on haukan katse.

Häntäni kertoo täydellisestä keskittymisestäni tähän vaativaan tehtään.


Ja sitten - vesilelun lätsähdys veteen on kuin starttipistoolin pamaus
100 metrin aidoissa
Kyä lähtee...












Ja lopulta - tsadaa dapappappaaa!
hän saavuttaa maalin kaikkensa antaneena,
jalat maitohapoilla
syke äärirajoilla
katse sumeana
kurkku kuivana
vesipärskeiden ympäröimänä


ja ah, niin onnellisena!

MINÄ SAIN SEN
MINÄ SELVIYDYIN VOITTAJANA



Voi mitä hienoja kuvioita vedessä voikaan piirtää.

Teimme tätä Isännän kanssa ainakin kakskyt kertaa.
Isäntä heittää vesilelun ja minä haen sen.

Tässä vielä pieni vaideon pätkä:


Lopulta Isäntäkin tuli uimaan - se kastoi talviturkkinsa.

Voi että oli niin kivaa uida Isännän kanssa yhdessä.


Mutta tälläkin retkellä menin henkilökohtaiseen lakkoon:
vesileikit loppuivat. Murrrr.
Aina kun on kivaa, niin jossain vaiheessa Emäntä tai Isäntä sanoo sanan "viimeinen kerta".
Se on niin lohdutonta, kun tiedän, että "viimeisen kerran" jälkeen vesilelua tai muutakaan lelua ei enää heitetä. Ihan alkaa itkettää.


Rannasta jatkoimme matkaa kävellen koirapuistoon.



Pääskyset pirskuttivat ja tirskuttivat ja lensivät hienoa taitolentoaan.
Ne taitavat harjoitella lentoa lähteäkseen taas kohta kauas pois,

Sinne Satumaahan, aavan meren tuolle puolenko ne lähtevät?
Hmmm - tarvitaanko sellaiseen lentolippu?



Taivaalla liiteli myös hiirihaukka.
Sitä minä vaan ihmettelen, että miten se hiirihaukka voi nähdä niitä hiiriä niin ylhäältä kun koko maan pinta on tiheän heikon peitossa?
Taitaa olla aika viksu tuo hiirihaukka.


Ja voi mitä ihanaa!
Löysin taas tämän ihanan vanhan, haisevan ja luttanan jalkapallon koirapuiston pusikosta.
Että minä rakastan tätä luttanaa!


Siinähän se sitten kului vielä hyvä tovi kun tämän pallon kanssa pelattiin.

Kun lähdimme pois koirapuistosta kohti autoa, niin olin kyllä kuulkaa väsynyt. 
Yritin katsoa Emäntää sillä silmällä, että se ottaisi minut sylkyttiin ja kantaisi minut autoon.
Koska en JAKSANUT mitään enää. Ja oli nälkäkin. Ja jano. Ja väsy. Mrrrrrrr.

Kotiin päästyämme söin ison kupillisen ruokaa, join ison kupillisen vettä
ja sen jälkeen: sananmukaisesti kaaduin makkoomaan.


Syökää tekin ja menkää sen jälkeen makkoomaan!

Wuh!












Ei kommentteja:

Lähetä kommentti