perjantai 26. joulukuuta 2014

Tapaninajelulla - eikun kävelyllä

Vaikk edellisessä postauksessa sanoin, että nähdään ensi vuonna, niin nähtiinkin kuitenkin vielä tänä vuonna! Emännän kiireet ovat taas loppuneet ja nyt alkaa paluu normaali elämään. 


Ihan ekaks,
SUURET WUUH ja PUUS
Tampereen Hilkalle
hyvästä jouluaaton ja joulupäivän huolenpidosta.
Kyä mun maha pullotti!

Ja siks kuulemma Tapaninpäivänä pitää mennä Tapaninpäivän ajelulle - meidän tapauksessamme menimme kävelylle.

Teimme parin tunnin retken ja sää vaihteli laidasta laitaan:

Kun lähdimme kotoa, oli lähes kirkas sää. Mitä lähemmäksi meren rantaa tulimme, taivaalla oli pilviä. Eri värisiä pilviä, joiden välistä aurinko pilkahteli.
Pakkastahan oli ollut jo niin paljon, että meri oli lähestulkoon jäässä - tosin jääpeite oli niin ohut, että eihän jäälle tietenkään voinut mennä.

Ilmeisesti mahat pullottivat monella muullakin, koska meren rannalla oli kyllä varsinainen sutina kävelijöitä, pyöräilijöitä, koiran ulkoiluttajia, lasten ulkoiluttajia....





Jostain pilvestä alkoi yhtäkkiä tippua hiljalleen lumihiutaleita. 
Ja toisaalta - aurinko paistoi pilvien välistä.


Ja sitten lunta tulikin kunnolla!
Maisema muuttui harmaan sävyiksi hetkessä. 
Vain ihmisten ulkovaatteet toivat väripläjäyksen maisemaan.



Tässä vaiheessa Emäntä ja Isäntä suunnistivat Kampelaan kalakeitolle.

Ja - kun tulimme Kampelasta ulos ja lähdimme kotiin päin, niin katsokaa:

mikä hienoin talvipäivä!




Pilvistä ei ollut tietoakaan. 
Vain lämpökeskuksen höyryt ja riippuliitäjän varjo!



Mutta mainittakoon tässä vielä, että mää kyä niin tykkään lumesta!


Vaikka lumi kyllä vähän paakkuuntuu tassujen väliin mutta kyllä lumessa juokseminen ja pyöriminen on niin hauskaa!!!



Talvenjatkoja vaan kaikille. Menkää tekin pyörimään lumihankeen - kyllä siinä tressi poistuu.

Wuuuh wiuh ja happy new year to everybody.

Tessu - the Snow Nose









maanantai 15. joulukuuta 2014

Joulun odotusta

Heippa kaikille!

Emäntä valitti, että hän ei nyt kerkee tekemään mitään päivityksiä tänne blogiin. 
Mutta me teimme teille jouluesityksen:

olkaapa hyvät, rakkaat ystävät!

Hyvää joulua!

video

Nähdään ensi vuonna!

Wuuuh ja puuussss!